Veneretki Tahkolle 2002

12.7.2002

Lähdimme matkaan kotisatamastamme Siilinlahdelta, jonka etelä päässä olevan Jysänkosken kapeikon varsilla kasvavista koivuista Unton päivän ukkosmyrsky oli kaatanut muutaman rungon kumoon. Sää oli sateisen illan jälkeen raikas kyntäessämme Juurusveden syväväylää kohti Aittoluodon loistoa, josta käännyimme Muuruvettä kohden Lehtosaaren edessä oleva poijoisviitta kiertäen. Aurinko teki laskemistaan taivaanrannan taakse päätyen lopulta kauniiseen iltaruskoon - mikäs siinä oli ajellessa kaunista hyvin merkityä väylää. Ajovalotkin oli jo aika laittaa päälle auringon laskettua.

Tarkoituksenamme oli pysähtyä perjantain ja launtain väliseksi yöksi Muuruveden satamaan ja jatkaa siitä aamulla kohti Karjalankosken ja Juankosken kanavien avajaispäivää. Muuruveden laituri oli kuitenkin ääriään myöten täynnä, joten katsoimme parhaaksi jatkaa matkaa Putaansaaren pohjoispuolitse kiemurtelevaa Muuruvirran kapeaa väylää pitkin Akonvedelle. Matkan varrella näimme yllättävän paljon uistelijoita yökalassa. Tulipa Muuruveden sataman jälkeisessä edellä mainitussa kapeikoissa vastaan avovene, josta tervehdittiin nostamalla suurehkoa saaliskalaa ilmaan!

Akonveden jälkeen saavuimme Palosalmen kautta Karjalankoskelle vievään viitoitettuun uomaan. Uuden vierasvenelaiturin molemmissa päissä olivat jo veneet kiinnittyneinä mutta onneksi koko pitkä sivu oli vapaana - kuin meitä varten odottamassa. Matkaa veneemme lokiin kiertyi reilut 20 meripeninkulmaa tältä ensimmäisen päivän taipaleelta.

13.7.2002

Aamulla lähdimme yhdeksän maissa lipumaan kohti Karjalankosken sulkukanavan alajuoksun odotuslaituria. Kiitos avajaispäivän ajan olleen paikalliskäytön sulutus sujui suhkot nopeasti, joten ei mennyt aikaakaan ollessamme noin kuusimetriä Karjalankosken alajuoksua korkeammalla olevasssa Välivedessä. Ainakaan näin aamulla ei veneitä ollut sulussa tungokseksi asti. Samaa ei voi sanoa myöhemmin kanaville saapuneen avajaiseskaaderiin osallistuneiden veneiden kippareiden kertomasta.
Karjalankosken vierasvenelaituri. Juankosken sulkukanava. Onneksi olimmekin jo ajoissa liikkeellä ja vajaat pari meripeninkulmaa jokiuomaa ylöspäin puskien, ympäriinsä lentelevää helikopteria katsellen, saavuimme Juankosken sulkua edeltävälle maantiesillalle. Kallioon louhittu väylä kaartuu sillan jälkeen vasemmalle, jonka jälkeen edessä häämöttivät avoimet sulkuportit. Muutamia veneitä oli jo odottamassa odotuslaiturilla sulkukammioon sisään pääsyä.

Nähtävästi lähiseutujen asukkaita oli kanavan lähettyvillä katselemassa kanavaa ja sen kulkijoita. Maisemointityöt kanavan ympäristössä olivat vielä avajaisten aikaan hieman keskeneräiset - se ei kuitenkaan sulutusta haitannut, vaan hetken kuluttua olimme kuutisen metriä ylempänä ja veneemme kellui ensimmäisen kerran Vuotjärven vedessä.

Ohitimme hotelli Niskakosken rantaan rakennetun uuden sisävesillä massiivisen kokoisen vierasvenesataman jatkaessamme kohti Vuotjärven Etuselkää. Lokkiluotojen ohitse mentyämme suuntasimme Julkusensaaren kummelille. Etuselälle Pisanmäki alkoi näkymään horisontissa oikealla puolella - kyseisellä noin 270 metriä korkealla mäellä sijaitsee Täyssinän rauhan aikainen rajapyykki. Jatkoimme matkaa Kuvajansaaren itäpuolelta punaisten lateraaliviittojen jäädessä vasemmalle puolelle. Julkusensalmen jälkeen saavuimme Hovinselälle, josta jatkoimme Virtasalmen kautta Vuotjärven Petäjäselälle. Ensin Ramu-, sitten Keski- ja lopulta Pieni-Onni siivuuttaen saavuimme Tervasalmeen ja siitä edelleen Lastukosken sulkukanavalle. Matka Vuotjärveltä taittui melko nopeasti entuudestaan tuntemattomia rantamaisemia katsellen.

Tuolloin kanavan itsepalveluautomatiikan käyttölogiikka oli hieman erilainen totuttuun verrattuna, sillä odotuslaiturin lisäksi myös sulkukammiossa oli käyttökytkimenä naru, josta vetämällä sisäänajoportin sulkeuduttua sulutuksen saa jatkumaan eteenpäin ja aikanaan ulosajoportin avautumaan. Lastukosken kanavan sulkualtaassa on havaittavissa menneiden aikojen nostalgiaa - onhan sulkuvalmistunut jo 1900-luvun alussa. Lastukosken kanavan ylittävän kiinteän maantiesillan vuoksi reitin alikulkukorkeus laskee 4,3 metriin, joten kookkaailla moottoriveneilläkin tekee sillan alittaminen tiukkaa.
Lastukosken sulkukanava. Sulutus tapahtui nopeasti, sillä Syvärin veden pinta on vain pari metriä Vuotjärveä korkeammalla. Kanavan varrella oli täälläkin ihmisiä ja jokin tapahtuma oli myös täällä meneillään. Emme kuitenkaan pysähtyneet vaan jatkoimme matkaamme kohti Tahkovuorta. Laskettelurinteet alkoivatkin jo näkymään saapuessamme Lastuvirransalmen jälkeen Syvärille.

Ollukanselällä olevia puna-valkoisia turvavesimerkkejä ja rannalla olevia valkoisia kummeleita seuraten matkasimme Syväriä Horsmanselkää pitkin Lehtosaarten väliin, jossa saa pienikokoisten lateraaliviittojen kanssa olla tarkkana varsinkin vasten aurinkoa ajaessa. Pääsimme kuitenkin turvallisesti Aholansaaren ja Tahkon golfkentän väliseen salmeen, josta erkanee reitti Tahkolahdella sijaitsevaan satamaan.

Jo laiturilla oltiin opastamassa mihin saimme laittaa veneemme laituriin. Illan tullen laituriin alkoi lipumaan eskaaderin veneitä. Avajaispäivänä satamamaksuakaan ei peritty vierasveneiltä. Maisemalliset puitteet Tahkolla ovat upeat laskettelurinteiden noustessa venerannan vastarannalta. Lisäksi sataman välittömässä läheisyydessä on hotellin palvelut ja golfia harrastava veneilyn ystävä arvostanee myös golfkentän läheisyyttä. Toisen päivän päätteeksi veneemme oli kyntänyt reilut 35 meripeninkulmaa.
Tahkon laskettelu rinteet antavat venesatamaan jylhät maisemat

14.7.2002

Seuraavana aamuna aloitimme paluumatkan samaa reittiä pitkin. Syvärin keskivaiheilta poikkesimme Nilsiän satamaan johtavalle väylälle. Pienenä yksityiskohtana karttaa tutkittaessa huomasin, että useat saaret on nimetty eläinaiheisesti. Nilsiän satamaan oli vasta valmistunut satamaravintola Syvärin Helmi, jossa on tarjolla veneilijöille monipuoliset palvelut aina suihkuja ja vaatteenpesupaikkaa myöten.
Nilsiän venelaitureita. Kiinnitimme veneen laituriin ja suuntasimme Nilsiän keskustaan ruokaostoksille. Ruokatauon pidettyämme suuntasimme keulan kohti Lastukoskea ja siitä edelleen Vuotjärven selkiä pitkin takaisin Juankoskelle.
Hotelli Niskakosken tukeva vierasvenelaituri. Yöksi pysähdyimme hotelli Niskakosken rannan tukeviin laituriin. Laiturimaksukin oli kohtuullinen 5 euroa. Vaikka väylä kulkee aivan sataman ohitse ohikulkevien veneiden aallot eivät juurikaan häirinneet - kiitos jokiuomassa olevan nopeusrajoituksen. Veneen septitankin tyhjentäminenkin sujui moitteettomasti uudella imutyhjennyslaitteella. Lisäksi satamassa on polttoaineen täydennys mahdollisuus ja makeavesi- sekä maasähköpisteet. Tahkolta Nilsiään veneemme loki näytti matkaksi kymmenkunta meripeninkulmaa ja siitä edelleen Juankoskelle karvan alle 20 meripeninkulmaa, joten kolmannen päivän kokonaismatkaksi tuli pyöreästi kolmekymmentä meripeninkulmaa.

15.6.2002

Maanantai aamuna jatkoimme matkaa laskeutuen alas ensin Juankosken sitten Karjalankosken suluista tällä kertaa testaten itsepalvelukäyttöä - ja hyvinhän sekin toimi. Uusissa suluissa olevat veneen mukana liikkuvat laiturit ansaitsevat erityisen kiitosmaininnan helpon käytettävyytensä ansiosta.
Karjalanskosken sulkukanava. Akonvedelle päästyämme yllätti sadekuuro ja ukkonenkin jyrähteli kauempana. Nyt pysähdyimme Muuruveden satamaan, jossa saapuessamme pienipurjevene oli juuri lähtemästä jatkamaan matkaansa. Muuruveden satamassa on kaunis punainen rantamakasiini, grillikatos tulisijalla sekä veneilijöille tarkoitettu huoltorakennus.
Muuruveden satama. Kävimme satamasta kävelymatkan päässä olevalla Topin luomutilalla ostamassa mansikoita. Rantaan takaisin tultuamme pääsimme mansikkakakun valmistukseen. Muuruvedeltä jatkoimme takaisin kotisatamaan Siilinjärvelle. Matkaa neljäntenä päivänä kertyi vajaat 30 meripeninkulmaa.