Veneretki Puruvedelle 2017
16.7.2017
Ensimmäisenä päivänä veneiltiin Siilinjärveltä Kuopioon.

Matkan varrella katseltiin Jännevirran uuden sillan rakentamista. Tulevaisuudessa ei enää tarvitse kaataa valomastoa mennessä sillan alitse. Sää oli koko päivän aurinkoinen ja lämmin.

Maljalahteen on valmistunut ja valmistuu lisää uusia kerrostaloja aivan rantaan.
17.7.2017
Päivällä kävimme kaupoilla Kuopion keskustassa. Sää oli epävakaa. Välillä vesisade oli rankkaa.

Kuopion tuomiokirkko.

Iltapäivällä jatkettiin matkaa kohti Suvasvettä.

Yöksi menimme Kuopion pursiseuran tukikohtaan Jänissaloon.
18.7.2017
Aamulla jatkettiin matkaa alas Heinäveden reittiä. Sää oli eiliseen nähden muuttunut parempaan suuntaan. Vain muutamia sadekuuroja.

Ensimmäinen pysähdys tehtiin Palokissa.

Palokin vierasvenelaituri.
Laiturin vieressä on huvimaja.
Kermanjärvelle päästyämme taivaalla alkoi näkymään tummia pilviä.

Illaksi saavuimme Heinäveden kirkonkylän laituriin, jossa sateen jälkeen ilmestyi kaunis kaksoissateenkaari.
19.7.2017
Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa kanavia pitkin alas.

Ruokatauko pidettiin Oravissa.

Oravin sillan alla menossa Haukivettä kohden.

Illaksi saavuttiin Savonlinnaan
20.7.2017
Iltapäivällä käytiin kaupassa ja jatkettiin matkaa kohti Punkaharjua.
Ritosaaren lossi.

Auringonlasku Haataanselällä.

Hotelli Punkaharjun päärakennus sijaitsee korkealla mäellä.

Rannassa on hyvä vieraslaituri.
21.7.2017
Päivä valkeni aurinkoisena ja jatkettiin matkaa kohti Puruvettä.

Puruvedellä pidettiin uimatauko Eevansaaren edustalla ennen matkan jatkamista kohti Ruokkeen lomakylää.

Matkan varrella ohitimme Käräjäkalliot, joka on harvoja kallioluotoja Puruvedellä.

Ruokkeen lomakylässä on pitkä hiekkaranta.

Ruokkeen vierasvenelaiturissa on sähköpistokkeet, vesipiste ja septitankin tyhjennysmahdollisuus.

Illaksi jatkettiin vielä matkaa Kesälahteen, jossa sijaitsee myös Puruveden pursiseuran kotisatama.

Toisella puolella lahtea on vierasvenelaituri.
22.7.2017

Seuraavana aamuna alkumatkasta sivuutettiin Jyrkätkalliot suunnatessamme Hummonselälle.

Valitettavasti vedenkorkeus oli liian korkea, että Mantsin matala olisi näkynyt kokonaan. Korkein kohta hiekkasärkästä oli kuitenkin nähtävissä veden pinnalla.

Seuraavaksi ankkuroimme Linnasaaren laguuniin.

Illaksi jatkoimme vielä matkaa Ruhkonniemeen, jossa sijaitsee Puruveden pursiseuran saaritukikohta.
23.7.2017

Aamulla tuuli yltyi ja jatkoimme aallokossa luovien kohti Punkaharjua. Vesitankki täytettyä jatkoimme matkaa. Laiturista lähtiessä peräohjailupotkuriin tarttui köysi.


Tämän jälkeen isäni ja Samuli lähtivät autolla kohti Siilinjärveä ja minä jatkoin kohti Savonlinnaa.
24.7.2017


Illaksi saavuin Taitotalon rantaan.
25.7.2017
Aamulla isäni tuli Varkauteen linja-autolla ja jatkoimme matkaa kohti Siilinjärveä. Taipaleen kanavalla jouduimme odottamaan kahden laivan sulutukset. Tämän jälkeen jatkoimme sateisessä säässä kohti Konnuksen kanavaa, joka oli kaukokäytössä. Illaksi saavuimme Kanavatien laituriin.

Uusimmat päivitykset
Huoltoblogi 2022Pohjamaalauksen uusiminen ja akkulaturin asentaminen.
Veneretki Savonlinnaan 2021Ankkurointia ja uimista.
Huoltoblogi 2021Kaikuluotaimen anturin ja ankkurivinssin asentaminen sekä pohjan soodapuhallus
Veneretki Pohjois-Kallavedelle 2020Sumua ja autioita saaria.
Veneretki Pieliselle 2019Vehmaita jokimaisemia, jylhiä vaaroja ja pitkiä hiekkarantoja.
Veneretki Soisalon ympäri 2018Tyyntä ja hellettä.
Veneretki Puruvedelle 2017Hiekkasärkkiä ja sadekuuroja.
Veneretki Puumalaan 2016Paluumatkalla poikkesin myös Rantasalmen satamassa Raudanvedellä.
Huoltoblogi 2016Keula- ja peräohjailupotkurien asentaminen osa 2/2
Veneretki Luonterille 2015Yksi Saimaan sokkeloisimmista alueista tarjoaa paljon nähtävää.
Huoltoblogi 2015Keula- ja peräohjailupotkurien asentaminen osa 1/2.
Veneretki Puruvedelle 2014Menimme käymään yhdellä maailman puhtaimmista järvistä.
Huoltoblogi 2014Keulakaiteiden, pimennysverhon ja maasähköjärjestelmän asentaminen.
Veneretki Soisalon ympäri 2013Kanavia sateessa ja auringonpaisteessa.
Huoltoblogi 2013Aurinkopaneelin ja kansisuihkun asentaminen.