Veneretki Savonlinnaan 2021
27.6.2021
Lähdettiin illalla ajelemaan kohti Kuopiota. Ensin tarkoituksenamme oli olla yötä Iivarinsalon pohjoispäässä. Kallavesi oli kuitenkin käytännössä tyyni, joten ajettiin lopulta Hietasalon edustalle. Laskiessamme ankkurin hiekkarannan edustalle, pystyimme kokeilemaan asentamaamme ankkurivintturia ja uutta ankkuriköyttä ensimmäistä kertaa. Ankkuri laskeutui ongelmitta ja pito oli hyvä 25 metrin ankkuriköydellä, jossa on lisäksi 5 metriä kettinkiä.28.6.2021

Koiruksella lähdimme Jänisluotojen kohdalla syväväylältä kolmen metrin väylälle, josta erkanee 1,2 metrin syväyksinen venereitti Naapuskosken kanavalle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun menimme kyseistä Konnuksen kanavalle vaihtoehtoista reittiä.
Reitin pohjoispuolella viitat ovat todella pieniä. Vastaavia kuin Tahkon reitillä oli käydessämme siellä kesällä 2002. Suunnistaminen sujui kuitenkin helposti.
Naapuskosken reitin maisemat vaihtelevat kallioista ruohikkorantoihin. Ennen kanavaan ajoa reitti tekee kaksi noin 90 asteen mutkaa. Yläsulkuportti avautui painamalla nappia odotuslaiturissa.
Sulussa vene oli yksinkertaista kiinnittää kelluvaan laituriin. Alasulkuportti avautui painamalla nappia. Sulutus tapahtui nopeasti, koska pudotuskorkeus on vain noin puoli metriä. Mahtuaksemme 2,8 metrin maantiesillan alitse meidän piti kaataa valomasto.
Naapuskosken kanavan jälkeen palasimme syväväylälle. Menimme Pikonvirran kautta Sotasaaren edustalle ankkuriin. Saaresta avautuu kaunis maisema kohti Unnukkaa.
Paikassa oli rauhallista olla ankkurissa. Illalla kävimme soutamassa jollalla. Saaren rannassa on kauniit kalliot. Valitettavasti emme löytynyt kunnollista paikkaa mihin rantautua ilman kenkien kastelua. Näin ollan saaressa käyminen jäi toiseen kertaan, kun mukana on sandaalit tai kumikengät.
Ennen nukkumaan menoa saimme nauttia upeasta auringonlaskusta Kalmalahteen päin.
29.6.2021
Sotasaaresta jatkoimme matkaa kohti Varkautta. Unnukalla poikkesimme Timonselällä syväväylältä Yölinnunsalmen kautta kulkevalle väylälle. Tämä reitti tulee takaisin syväväylälle Haijun avokanavan jälkeen. Ennen Taipaleen sulkukanavalle saapumista otin VHF-puhelimella yhteyttä kanavalla 11 ja pääsimme ajamaan suoraan sulkuun. Sulun edessä pyöri purjevene, joka myös tuli samaan sulkuun, kun ensin maantiesilta oli avattu.

30.6.2021
Aamulla palasimme samaa reittiä kuin tulimme takaisin merkitylle reitille ja sitä pitkin Hietasaareen. Pohjoispuolella hiekkarannalla oli jo vene, joten ankkuroiduimme eteläpuolen retkisataman eteen. Noin 22 asteinen vesi oli todella lämmintä uimiseen. Helteen varma merkki on myös paarmojen tuleminen. Kuinka ne löytävätkään tiensä myös ankkurissa olevaan veneeseen?1.7.2021
Hietasaaresta jatkettiin aamulla matkaa kohti Savonlinnaa. Sää oli pilvinen. Varhain aamulla ei muita juurikaan ollut liikkeellä.




2.7.2021
Aamupalan jälkeen nostettiin ankkuri ja suunnattiin keula kohti kotimatkaa. Mentiin taas ankkuriin Hietasaaren edustalle. Vesi oli lämmennyt noin 24 asteeseen. Sää oli todella kuuma ja odotettiin iltaan ennen kuin jatkettiin matkaa. Vasten paistava aurinko teki ajamisesta haastavaa.

3.7.2021
Aamulla otin taas yhteyttä kanavaan VHF-puhelimella ja pääsimme yhdeksältä sulkuun. Sulutus meni hyvin, vaikka virtaukset ovat voimakkaampia ylöspäin mentäessä. Kanssamme sulussa oli yksi vene. Sulutuksen jälkeen poikettiin Viltinrannan venesatamassa katselemassa veneitä. Rannassa huomattiin olevan myös vesipiste, joka on hyvä tietää vastaisuuden varalle.

4.7.2021
Korkeasaaresta matka jatkui tyynessä kelissä kohti Kallavettä.


Uusimmat päivitykset
Huoltoblogi 2022Pohjamaalauksen uusiminen ja akkulaturin asentaminen.
Veneretki Savonlinnaan 2021Ankkurointia ja uimista.
Huoltoblogi 2021Kaikuluotaimen anturin ja ankkurivinssin asentaminen sekä pohjan soodapuhallus
Veneretki Pohjois-Kallavedelle 2020Sumua ja autioita saaria.
Veneretki Pieliselle 2019Vehmaita jokimaisemia, jylhiä vaaroja ja pitkiä hiekkarantoja.
Veneretki Soisalon ympäri 2018Tyyntä ja hellettä.
Veneretki Puruvedelle 2017Hiekkasärkkiä ja sadekuuroja.
Veneretki Puumalaan 2016Paluumatkalla poikkesin myös Rantasalmen satamassa Raudanvedellä.
Huoltoblogi 2016Keula- ja peräohjailupotkurien asentaminen osa 2/2
Veneretki Luonterille 2015Yksi Saimaan sokkeloisimmista alueista tarjoaa paljon nähtävää.
Huoltoblogi 2015Keula- ja peräohjailupotkurien asentaminen osa 1/2.
Veneretki Puruvedelle 2014Menimme käymään yhdellä maailman puhtaimmista järvistä.
Huoltoblogi 2014Keulakaiteiden, pimennysverhon ja maasähköjärjestelmän asentaminen.
Veneretki Soisalon ympäri 2013Kanavia sateessa ja auringonpaisteessa.
Huoltoblogi 2013Aurinkopaneelin ja kansisuihkun asentaminen.