Veneen huoltoblogi 2006

Äänieristeiden vaihtaminen

Moottoritilan alkuperäiset äänieristeet alkoivat olemaan epäsiistin näköiset muun muassa pintamateriaalin repeytymien vuoksi. Lisäksi halusimme alentaa veneen melutasoa. Uudeksi äänieristeeksi valitsimme Meluttoman valmistaman Kennovana äänieristelevyn.

Moottoritilan sivuille pystyimme laittamaan uuden äänieristeen vanhan päälle, koska moottorin sivuille jäi vielä riittävästi tilaa. Sen sijaan moottoritilan kannesta jouduimme ottamaan vaimennuskerroksen vanhasta eristeestä pois. Jätimme kuitenkin vanhan ääntäeristävän osan kanteen, jonka päälle liimasimme uuden äänieristematon.



Rakensimme myös lattiluukkujen alle rimat, jotka päällystetään äänieristematolla. Tällä tavoin pystytään vähentämään moottoritilasta ulos kantautuvaa melua. Samaan asiaan pyrimme vaikuttamaan myös tekemällä vanerista välilaipion moottori- ja akkutilojen väliin sekä päällystimme vanerin moottorin puoleisen pinnan äänieristematolla.

Kokonaisuutena olimme lopputulokseen hyvin tyytyväisiä, koska moottorista ohjaamoon kantautuva ääni väheni. Melutasoa on kuitenkin vielä mahdollista alentaa melko yksinkertaisin menetelmin muun muassa siitä syystä, että lattia ei ulotu ohjaamon sivuilla runkoon asti. Näin ollen melua pääsee kantautumaan ohjaamoon tätä kautta. Ongelma on kuitenkin mahdollista ratkaista äänieristematon ja vanerilevyjen avulla.